Haku Menu

Musiikkiopisto

Soisalo-musiikkiopisto avaa oven musiikin maailmaan

Musiikkiopistossa perehdytään musiikin ihmeellisen maailmaan itse musisoiden innostavien ja ammattitaitoisten opettajien ohjauksessa.
Musiikkiopiston työtapoja ovat soittimen yksilöopetus, soittaminen pienryhmissä ja orkestereissa sekä soittamista tukevat musiikin yleiset aineet. Myös oppilaskonserteissa esiintyminen ja esitysten kuuntelu ovat osa opintoja.
Lähtökohtina ovat luova monipuolinen musiikin harrastaminen, oppilaslähtöisyys ja monipuoliset opetusmenetelmät.

Musiikin opiskelu ei vaadi aiempaa osaamista, mutta voit aloittaa opinnot jo pitkäänkin harrastaneena. Taiteen perusopetus on ensisijaisesti tarkoitettu lapsille ja nuorille, mutta vapaille oppilaspaikoille voidaan ottaa myös aikuisia.
Opiskelijat otetaan musiikkiopistoon ilmoittautumisjärjestyksessä.

Opetusta annetaan seuraavissa soittimissa musiikin laajan oppimäärän mukaan:

  • huilu, klarinetti, saksofoni, viulu, alttoviulu, sello,
    kitara, piano, klassinen yksinlaulu, harmonikka, sähkökitara, sähköbasso
  • soittotunnin pituus 45 minuuttia/vko
  • lukuvuodessa 35 opetusviikkoa
  • 552 €/ lukuvuosi, laskutetaan neljässä erässä

Opetusta annetaan seuraavissa soittimissa musiikin yleisen oppimäärän mukaan:

  • pop-jazz-piano, pop-jazz-laulu, pop-jazz-harmonikka, rummut,  vaskipuhaltimet (trumpetti, käyrätorvi, alttotorvi, pasuuna, baryton, tuuba)
  • soittotunnin pituus 30 min/vko
  • lukuvuodessa 34 opetusviikkoa
  • 448 €/ lukuvuosi, laskutetaan neljässä erässä

Ilmoittautuminen

Musiikkiopistoon voit ilmoittautua koko lukuvuoden ajan.
Ilmoittautumaan pääset tästä.
Kun ilmoittaudut musiikkiopistoon, kaikki ilmoittautumiset menevät varasijalle. Oppilaat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoitamme valituille paikoista.

Huom. Leppävirtalaiset voivat osallistua musiikkiopistoon (pois lukien pop-jazz-piano, pop-jazz-laulu sekä rummut).


Toimipisteet

Varkaus: Soisalo-opistotalo, Taipaleentie 24
Leppävirta: Montauksentie 9
Pieksämäki: Kulttuurikeskus Poleeni, Savontie 13


Opetuksen vastuuhenkilö

Janne Juutilainen, musiikin suunnittelija
janne.juutilainen(at)soisalo-opisto.fi
puh. 040 713 8656